Kansallinen digitaalinen kirjasto -hankkeen yhtenä tavoitteena on lisätä alun perin fyysisessä muodossa olevien kirjasto-, arkisto- ja museoaineistojen digitointia sekä näiden aineistojen saatavuutta.
Hankkeen aikana toteutettava yhteinen asiakasliittymä kokoaa digitoidut aineistot yhdeksi kokonaisuudeksi. Tämä kokonaisuus palvelee sekä kansalaisten että tieteen, kulttuurin ja opetuksen tarpeita. Aineistojen säilymisen ohella digitointi hyödyttää yhteiskuntaa ennen muuta aineistojen käytön ja uudelleenkäytön kautta.
Kirjastojen, arkistojen ja museoiden aineistoja on digitoitu 1990-luvulta lähtien sekä organisaatioiden omalla rahoituksella että opetusministeriön avustuksilla. KDK-hankkeen aikana on aineistoa digitoitu jo useita miljoonia tiedostoja. Alkuvuodesta 2010 digitoitujen objektien määrä on noin 8-9 miljoonaa. Nämä ovat esimerkiksi asiakirja-aineistoa, historiallisia sanomalehtiä, museosineitä, taideteoksia, karttoja, valokuvia, äänitallenteita ja elokuvia.
Digitoituihin aineistoihin voi tutustua esimerkiksi Kansalliskirjaston digitaalisten kokoelmien, Arkistolaitoksen Digitaaliarkiston, Suomen Museot Onlinen sekä Valtion taidemuseon Taidekokoelmat-verkkopalvelun avulla. Jatkossa nämä ja monet muut digitoidut aineistot tulevat haettavaksi KDK-hankkeessa kehitettävän asiakasliittymän kautta.
KDK-hankkeen toteutuksessa on painotettu suunnitelmallista, kokoelma- ja käyttäjätarpeet huomioon ottavaa digitointia. Digitoinnin tavoitteena tulee olla aineistojen saattaminen tietoverkkojen kautta saataville silloin, kun niiden käyttöä ei ole lainsäädännön perusteella rajoitettu.
Aineistojen säilymisen ohella digitointi hyödyttää yhteiskuntaa ennen muuta aineistojen käytön ja uudelleenkäytön kautta. Digitoinnin vaikuttavuutta edistää kirjastojen, arkistojen ja museoiden sekä käyttäjäyhteisöjen tiivis vuorovaikutus sekä digitoitavia aineistoja valittaessa että digitointiprosessia kehitettäessä.
Lue lisää
- Kulttuuriperinnön digitointi opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivuilla
- Digiwiki tarjoaa tietoa ja kokemuksia kulttuuriperintöaineistojen digitoinnista
- Kansalliskirjaston kansallinen digitointikeskus
- Luonnontieteellisten museoiden kokoelmien digitoinnin suunnitteluhanke

